• +358 50 456 8157
  • etunimi.sukunimi@vimelco.fi
  • Archives for joulukuu 2021

    Veljekset Turpeinen urakoi Kymenlaaksossa – Powerscreen-seulat laadun takeena

    Veljekset Turpeinen Ky:n historia juontaa vuoteen 1953, jolloin Antti Turpeinen aloitti yritystoiminnan Kotkan alueella. Nykyään yrityksen vetovastuussa ovat toisen sukupolven Jukka sekä Jaakko Turpeinen, joiden johdossa yritys on kasvanut yli 40 henkilöä työllistäväksi maarakennuksen sekä murskausalan merkittäväksi toimijaksi. Yrityksen toiminta on aina perustunut huippuluokan työn jälkeen sekä ammattitaitoon, joissa korostuu vielä vahva alueen paikallistuntemus. Myös konekannan laadukkuuteen on aina panostettu ja hyvänä esimerkkinä toimivat Vimelco Oy:n toimittamat tehokkaat Powerscreen Chieftain -täryseulat.

    Veljekset Turpeinen on 1980-luvulta lähtien kasvanut erityisesti murskauspuolella ja nykyään ala muodostaa noin puolet yrityksen liikevaihdosta. Panostus alan konekantaan on ollut voimakasta ja kaikkiaan sadan yksikön kalustoon kuuluu esimerkiksi neljä hyvin varusteltua murskausasemaa, joiden tehokkuus ja laatu vastaavat nykyajan vaatimuksia kaikilta ominaisuuksiltaan.

    Vimelco luottokumppani

    Murskausalalla pitkiin konerikoista johtuviin seisokkeihin ei ole varaa, ja konekannan tuleekin olla luotettavaa ja huolto- sekä varaosapalveluiden tulee toimia saumattomasti. ”Vimelco Oy:n toimintatavat ovat vastanneet vaatimuksiimme mainiosti ja yhteistyömme on jatkunut jo yli 20 vuoden ajan. Olemme hankkineet yritykseltä vuosien mittaan useita seuloja ja Vimelcon Mika Lampisen laadukas palvelu on aina toiminut yhden puhelinsoiton periaatteella. Neuvoja on saanut aina tarvittaessa nopeasti ja ripeän varaosapalvelun kautta kriittisetkin osat on saatu vauhdilla asentajiemme haltuun”, kiittelee toimitusjohtaja Jukka Turpeinen.

    Powerscreen seuloo tehokkaasti

    Powerscreen on ollut Veljekset Turpeiselle luottomerkki jo vuosien ajan. ”Powerscreenin tela-alustaiset kuljettimet ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja tälläkin hetkellä meillä on niitä käytössä kolme kappaletta vaativissa tehtävissämme. Powerscreen Chieftain -täryseulat ovat puolestaan seulontamme tukijalkoja ja nyt urakoissamme raatavat Chieftain 1700- sekä Chieftain 2100 -seulat. Powerscreenien vahvuuksia ovat esimerkiksi tarkka ja helppo säädettävyys sekä erittäin laadukas loppumateriaali. Jaekokoluokat täyttävät tiukimmatkin laatuvaatimukset ja asiakaspalaute on aina ollut kiitettävää”, lisää Turpeinen.

    Murskausta huvipuiston maisemissa

    Veljekset Turpeinen on jo kahden vuoden ajan urakoinut muun muassa Tykkimäen Sora Oy:n kohteessa Kouvolan Tykkimäessä. ”Powerscreen Chieftain 2100X -seulaa käytetään kolmen eri jaekoon tuottamiseen ja toiminta on odotetun tehokasta. Näinkin isossa kohteessa koko ketjun täytyy toimia saumattomasti ja Powerscreen-seulan toimintakykyyn voi luottaa. Tuotantomäärät vastaavat tehokkuusvaatimuksiamme ja lopputuotteen laatu on moitteetonta.”

    ”Koronan tuomasta epävarmuudesta huolimatta tämä vuosi on ollut hyvin positiivinen niin tuotantomäärien kuin taloudellisen tuloksen suhteen. Ensi vuosikin näyttää jo lupaavalta ja toimintaa täytyy entisestään tehostaa niin henkilökunnan kuin konekannan osalta. Konehankinnoissa panostamme entiseen tapaan vain laatumerkkeihin ja tässä Vimelcon edustamat tuotteet tulevat varmasti edelleen näyttelemään isoa osaa”, päättää Turpeinen.

    Konepörssi 10.12.2021 

     

    Lue lisää

    Nyt Suomessa! Powerscreen® tuoteperheen uutuus – LL75 Orbital – Syöttökuljetin pyörivällä alustalla

    Powerscreen® kuljetinvalikoima on laajentunut uudella LL75 Orbital -pyöriväalustaisella syöttökuljettimella.

    Mobiilikuljettimien hyödyt materiaalien kasauksessa ovat kiistattomat:

    • Pyöräalustaisten kuormaajien käytön vähentäminen pienentää kustannuksia, kuten polttoaine- ja huoltokustannuksia.
    • Materiaalin käsittelyn ketjusta poistuu yksi vaihe, kustannukset pienenevät, kuten polttoaine ja huoltokustannukset
    • Materiaalin laatu paranee, vähemmän pakkaantumista, sekoittumista ja likaantumista

    Powerscreen® LL75 Orbital – monipuolisuus yllättää:

    • Suurin kapasiteetti jopa 600 t/h
    • Maksimi palakoko jopa 150 mm
    • Laitetta voidaan syöttää kaivinkoneella, pyöräkuormaajalla, murskaimella tai seulalla
    • Suuri kasakoko laitteen 360 astetta kääntyvän alustan ansiosta
    • Sivuttaisliike helpottaa materiaalin lastaamista esim. laivaan tai junaan

    Powerscreen® LL75 Orbital – käyttämisen helppoutta

    • Nopea käyttöönotto ja helppo liikuteltavuus kohteessa
    • Radio-ohjauksella laitetta voidaan ohjata työkoneesta käsin, nousematta laitteesta, jolloin työturvallisuus paranee
    • Laitteeseen voidaan syöttää materiaalia kolmesta eri suunnasta
    • Matala syöttökorkeus kasvattaa tuottavuutta ja turvallisuutta
    • Laitteen oma turvajärjestelmä estää sen ylikuormittumisen

    Powerscreen® teknistä ylivoimaa:

    • Syöttökuljettimen leveys 1300 mm
    • Kasakuljettimen leveys 1200 mm
    • Kasakuljettimen käyttökulma 5 ° – 24 °
    • Kasakuljettimen maksiminopeus 1,9 m/s
    • Purkukorkeus 18 ° kulmassa 8,8 metriä
    • Telojen leveys 400 mm ja pituus 4300 mm
    • Voimalähteenä Caterpillar C3.6 82 kW
    • Dieseltankin tilavuus 325 litraa

    Runsaan varustelun lisäksi saatavilla mm. seuraavanlaisia optioita

    • Pölykannet
    • Kasakuljettimelle tupla käyttömoottorit ja keraaminen vetorumpu
    • Täysimittaiset sivulaidat koko kasakuljettimen matkalle
    • Pykälää parempi (järeämpi) kaavari
    • Järeämpi kuljetinhihna EP 400 tilalle
    • Hihnavaaka
    • Magneettierottimen teline ja tarvittavat hydrauliikat sitä varten
    • Magneettierotin
    • Syöttösuppilon kulutuslevyt valittavissa monipuolisesta valikoimasta
    • Isompi kapasiteettinen syötin

     

    Tämä kuljetin on juuri saapunut Suomeen joten tervetuloa tutustumaan!

    Lisätietoja Mikalta 050 456 8144 mika.lampinen@vimelco.fi 

     

     

    Lue lisää