• +358 50 456 8157
  • etunimi.sukunimi@vimelco.fi
  • Archives for huhtikuu 2022

    Vimelco toimitti Ulsterin murskaimen parantamaan Paketo Recycling Oy:n muovin jatkojalostusastetta

    Tuusulan Kellokoskella toimiva Paketo Recycling Oy myy uusia sekä kierrättää käytettyjä IBC-kontteja ja tynnyreitä. Isojen muovisäiliöiden kierrätyksessä tehtiin ennen paljon käsityötä, kun niitä silputtiin käsin. Nyt homman hoitaa Vimelco Oy:n toimittama Ulster Shredders U-45LB -hidaskäyntinen leikkaava murskain. Sen myötä IBC-kontin koko sisäsäiliö menee nyt silputtuna uusiokäyttöön. Aikaisemmin iso osa siitä päätyi epäekologisesti polttoon. Kierrätys tuo myös taloudellista hyötyä.

    Muovisäiliöt silpuksi

    Kierrätys on iso osa Paketo Recyclingin toimintaa. Siihen liittyvä muovisäiliöiden silppuaminen on oleellinen vaihe kustannusten kurissapitämiseen. Nyt käyttöönotetun Ulsterin murskaimen avulla alle yksi prosenttia muovista menee enää hylkyyn eli tarkemmin polttoon. Kaikki muu pystytään toimittamaan uusiokäyttöön kustannustehokkaasti silppuna. Tavoitteena oli lisätä kierrätyksen jatkojalostusastetta, kun paljon tavaraa meni hylkyyn. Ja tavoitteeseen on Ketolan mukaan päästy. Siitä osoituksena juuri tuo alle yhden oleva hylkyprosentti.

    Hidaskäyntinen leikkaava murskain

    Vimelco toimitti Paketo Recyclingille tammikuussa räätälöidyn hidaskäyntisen leikkaavan murskaimen, jota myös rouhijaksi tai silppuriksi kutsutaan. Perustana on kaksitelainen Ulster Shredders U-45LB -murskain, joka varusteltiin tehtaalla Vimelcon suunnitelmien mukaisesti juuri Paketo Recyclingin tarpeiden mukaiseksi. U-45-murskaimen terät ovat karkaistua terästä ja ne ovat teroitettavissa sekä vaihdettavissa.

    Hidaskäyntisyys tarkoittaa pyörimisnopeutta 25–30 kierrosta minuutissa. Telat pyörivät hieman eri nopeuksilla, mikä on tärkeä ominaisuus leikkaavuuden kannalta. U-45-murskain soveltuu muun muassa muovin, kartongin, paperin, vanerin, elektroniikkaromun, kankaan ja renkaiden murskaukseen sekä biojätteen esimurskaukseen. Paketo Recyclingillä laitteella silputaan pelkästään muovia.

    Operatiivinen johtaja Mikko Rajasaari on tyytyväinen hankintaan. Laite on toiminut moitteettomasti ja tehnyt toivottua tulosta. Se on myös lähes huoltovapaa. Muutama rasvanippa vaatii voitelua, alennusvaihteen öljyt täytyy vaihtaa ja teräpakkoja täytyy kiristää määrävälein. Siinä huollot. Puhtaanapidon lisäksi laite ei juuri kaipaa muuta huolenpitoa. Rajasaari korostaa työturvallisuuden huomioimista. Työnteko sujuu näin joutuisasti ja riskittömästi. Laite on ollut vasta muutaman kuukauden käytössä, mutta Tuomo Ketola uskoo jo nyt laitteen tienaavan itsensä takaisin hyvinkin lyhyessä ajassa

    Ulster Shredders

    Pohjoisirlantilainen Ulster Shredders on toiminut teollisuusmurskainten parissa jo 50 vuotta. Tällä hetkellä murskainmalleja on kolmisenkymmentä tehohaarukkaan 5–200 kilowattia. Kaikki mallit ovat räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaisesti niin murskaimen kuin oheislaitteiden osalta. Suomessa myydyin malli on juuri tässäkin jutussa esiintyvä U-45.

    Vimelco Oy on edustanut Ulster Shredders -tuotteita Suomessa jo 25 vuotta. Lopuksi Vimelcon avainasiakaspäällikkö Sisko Salonen muistuttaa tehtaan nopeista toimitusajoista. Tälläkin hetkellä uusia murskaimia saa 3–4 kuukauden toimitusajalla.

    Lue koko juttu: Paketo Recycling parantaa muovin jatkojalostusastetta Ulsterin murskaimella – Konepörssi.com (koneporssi.com)

    Video: Vimelco & Ulster Shredder FIN 2022

    Lisätietoja Siskolta 040 756 0490 tai Laurilta 050 456 8143

    Ulster Shredders mukana IFAT:issa 30.5 -3.6.2022 osastolla B6.452

     

    Lue lisää
    Vimelcon avoimet ovet Maxpon 2015 yhteydessä

    Kutsu – Vimelcon Avoimet Ovet MAXPOn aikaan 5.-7.5.2022.

    Tervetuloa MAXPO:n naapuriin Avoimet ovet -tapahtumaamme

    Kerkkolankatu 30, Hyvinkää  (Sahanmäen teollisuusalue, 3 km MAXPOon)

    Torstaista lauantaihin 5.–7.5.2022  klo 09–17:30 (La 09–16:30)

    • Auton ilmainen parkki

    • Kuljetukset MAXPO-alueelle ja takaisin:

      Lähdöt Vimelcolta tunnin välein 09 – 16 (La 09 – 15)

      ja messualueelta 9:30 – 17:30 (La 09:30 – 16:30)

     

    RUOKAA | JUOMAA | SAUNA LÄMPIMÄNÄ

    Tervetuloa tutustumaan Vimelcoon, edustamiimme koneisiin, toimitiloihimme ja
    henkilökuntaamme MAXPO-messujen yhteydessä tai muuten vaan.

    Lue lisää

    Telestackin kuljettimet esillä Vimelcon avoimilla ovilla Maxpon aikaan 5.-7.5.2022

    Telestack on Pohjois Irlannisssa vuodesta 1985 saakka toiminut mobiilien syöttimien sekä hihnakuljettimien valmistukseen keskittynyt laitevalmistaja. Samankaltaisia laitteita valmistaaa nykyisin monikin konepaja, mutta niiden kiinnostus on yleensä muissa tuotteissa ja kuljettimia valmistetaan muiden tuotteiden ohessa.

    Telestackin keskittyminen tähän kapeaan tuoteryhmään on havaittavissa innovatiivisissa ratkaisuissa ja korkealaatuisissa komponenteissa. Alussa tuotanto keskittyi teleskooppikuljettimiin joilla pystyttiin läjittämään suuria määriä rakeisia ja jauhemaisia materiaaleja. Nopeasti näiden edut huomattiin laivojen lastauksessa sekä tyhjennyksessä, ja näin ollen satamista tuli merkittävä asiakaskunta Telestack -tuotteille.

    Tuotevalikoima on kuitenkin erittäin laaja koska kapasiteetit eri sovelluksissa vaihtelevat merkittävästi. Suurimmat laitteet menevät tyypillisesti satamiin ja kaivoksille jossa tarvitaan jopa 3000 tonnia tunnissa siirtäviä kuljettimia. Pienimpiä käytetään esimerkiksi jätteen lajittelun sivuvirroille tai mullan läjittämiseen. Suomessa Telestack tuotteita on lukumääräisesti eniten kiviaineksien läjityksessä murskien ja seulojen yhteydessä.

    Vimelco Oy pitää avoimet ovet tapahtuman Maxpo Messujen aikaan Hyvinkäällä toimipisteessään ja esillä on uusista Telestack -tuotteista esillä kaksi mallia:  TC 424X kuljetin sekä HF 523 syöttimellä varustettu kuljetin.

    Telestack TC 424X on tela-alustainen noin 24 m pitkä kuljetin jonka kapasiteetti on 400 t/h vakiona ja kasakorkeus vähän yli 10m. Vimelcolla olevaan koneeseen on valittu optiona suurempi Deutz TD2.9 50 kW moottori sekä tuplaveto kuljetinhihnaan joten tämän yksilön kapasiteetti on jopa 600 t/h. Lisäksi koneeseen on valittu normaalia suurempi syöttösuppilo, vahvempi kuljetinhihna, koko kuljettimen pituiset reunakumit sekä hihnan sivuohjainrullat.

    Telestack HF 523 on tela-alustainen syöttimellä varustettu kuljetin jonka kasakorkeus on niukasti alle 10 m. Koneen kapasiteetti 0n 500 t/h ja voimanlähteenä on Cat C3.6 74,5 kW Stage V moottori. Kuljetinhihnat on 1200 mm leveät joten tällä koneella on hyvä kapasiteetti myös kiviainesta kevyemmillä materiaaleilla.

    Tervetuloa tutustumaan koneisiin sekä Vimelcon toimitiloihin osoitteessa Kerkkolankatu 30, Hyvinkää!

    Lisätietoja Mikalta 050 4568 142 tai Siskolta 040 756 0490

    Lue lisää

    Powerscreen Titanien Paluu  – Uutuus Titan 2300 tasoseula

    Powerscreen uutuus Titan 2300 -kaksitasoseula on ensiesittelyssä Vimelcolla nyt huhtikuussa 2023 osoitteessa Kerkkolankatu 30, Hyvinkää.

    Powerscreen Titan 2300 on uuden Titan -malliston lippulaiva. Titan-mallisto on kehitetty sovelluksiin, joihin Warrior on turhankin järeästi rakennettu seulottavaan materiaaliin nähden. Titan -mallit sopivat kustannustehokkaasti sovelluksiin, jossa syötettävän materiaalin maksimikoko on 450 mm seulontatehosta tinkimättä. Titanit toimitetaan ainoastaan hihnasyöttimillä varustettuina, jos on tarvetta teräslamellisyöttimelle niin silloin valitaan Warrior.

    Titan 2300 malli sopii erittäin hyvin kivimurskien perään jakoseulaksi. Esimerkiksi hiekotussepelin teossa seula ei ole koskaan liian suuri. Yleensähän sepeliä aletaan tekemään syksyllä kun kelitkin lisäävät haastetta seulontaan. Titan 2300 on erinomainen myös kierrätysmateriaaleiden ja biomassan seulontaan.

     

     Titan 2300 varustelu:

    • Seulakorin pinta-ala on 11m² ylätasolla ja 10m² alatasolla
    • Ylätason päällä kumimatto
    • Varastokoneen seulakori varustettu hydraulisesti säädettävillä laidoilla ja Heavy -hihnalla.
    • Leveät kuljettimet, sivukuljettimien leveys 1050 mm, häntäkuljetin 1600 mm leveä!
    • Aluskuljettimen saa nostettua ylös huoltoa varten.
    • Polttoainetaloudellinen moottori Cat C4.4 129kW
    • Paino n 38 tonnia.

    Powerscreen Titan 2300 -seulan edut ja parhaat ominaisuudet:

    • Erittäin aggressiivinen seulakori säädettävällä kulmalla ja iskulla. Seula sopii monipuoliseen käyttöön sekä kiviainekselle että kierrätysmateriaaleille ja biomassalle.
    • Leveät sivukuljettimet. Sopii erityisesti materiaaleille joissa on mukana paljon hienoaineksia.
    • Seulakorin kulma on säädettävissä hydraulisesti välille 13° – 17°, näin saadaan nopeutettua tai hidastettua materiaalin virtausta, ja saadaan paras seulontateho kosteammallekin materiaalille.
    • Syöttösuppilon takalaita laskettavissa alas – voidaan syöttää helposti suoraan murskalta
    • Nopea verkkojen vaihto, alaverkolle pääsy helppoa hydraulisesti nousevan seulakorin ansiosta
    • Häntäkuljettimen keskellä iskupalkit, sivuilla rullat, suojaa kuljetinta kookkailta kappaleilta
    • Reunakumi asettuu automaattisesti sivukuljettimen syöttöaukolle, ei tarvitse pultata laitoja erikseen
    • Kaikilla tuotekuljettimilla oma nopeudensäätö
    • Muunneltavissa myös vain 2:lle lajikkeelle, jolloin molemmilta seulatasoilta voidaan ajaa materiaali häntäkuljettimelle
    • Tehokas hydrauliikka, omat hydrauliikkapiirit joka toiminnolle, helppo vianetsintä ja huollettavuus

     

    Titan sarja koostuu tällä hetkellä kolmesta eri mallista, eli Titan 600, Titan 1300 sekä Titan 2300.

    Titan 600 on täsmälleen vastaava kuin Warrior 600 ja näitä pikkujättiläisiä on jo joitakin vuosia ollut käytössä Suomessakin. Tähän ei siis käytännössä tullut muuta muutosta kuin uudet Stage V päästötason moottorit. Titan 600 kuljetusmitat ovat niin pienet että sitä voi siirtää jopa vaihtolava-autolla.

    Titan 1300 on uusi malli, joka on kehitetty Warrior 800 mallin pohjalta. Seulakoria tosin pidennettiin ja laakerointi vahvistettiin uutta kokoa sekä iskuvoimaa vastaavaksi. Titan 1300 seulan isku on putoamiskiihtyvyyden lukuarvona ilmaistuna 6g joka on täysin omassa sarjassaan verrattuna mihin tahansa muuhun malliin tai merkkiin. Titan 1300 on myös hyvin kompakti siirrettävä ja kulkee mukavasti vaikka täysperä lavetilla.

    Tervetuloa tutustumaan!

    Lisätietoja  Mikalta 050 4568 142

    Juttu laadittu 13.4.2022 ja päivitetty viimeksi 18.4.2023
    Lue lisää