• +358 50 456 8157
  • etunimi.sukunimi@vimelco.fi
  • Archives for joulukuu 2015

    Onnenvuoren Soralle Suomen tehokkain suorasyöttöseula, Powerscreen Warrior 2100

    Onnenvuoren sora Oy on Lammilla toimiva yhtiö joka on erikoistunut lajiteltujen luonnon kiviaineksien toimituksiin. Sopivan raaka-aineen löytäminen näitä jalosteita varten on käynyt vuosi vuodelta työläämmäksi, ja myös raaka-aineen laatu sekä määrät asettavat haasteita tuotteiden jalostajalle.

    Tätä taustaa vasten Onnenvuoren Sora päätyi hankkimaan uuden seulontalaitteen.

    Powerscreen Warrior 2100 on erittäin järeä kone ja esimerkiksi paino on 37 tonnia, mikä on 30-40% enemmän kuin muissa saman kokoluokan koneissa. Rakenteiden järeys on silminnähtävää ja tarpeeseen se tuleekin koska seulan isku on jopa 16 mm kun muissa suorasyöttöseuloissa ollaan välillä 8 – 12 mm. Iskun pituuden lisäksi oleellinen seikka on seulan iskun tuottama kiihtyvyys joka on Warrior 2100:ssa 6 g:n suuruinen. Isku tuotetaan  kolmiakselisella koneikolla jossa sekä iskun suuntaa että pituutta voidaan säätää helposti tarpeen mukaan.  Voimakas isku hyödyttää erityisesti verkkoa tukkivien materiaalien seulonnassa ja myös erittäin suurilla seula-aukoilla jolloin kivillä on taipumus jäädä seulaverkon reikiin kiinni.

    Warrior 2100 on mahdollista varustaa lähes kaikilla markkinoilla olevilla verkoilla tai muilla ratkaisuilla. Esimerkkinä puikkotasot, reikälevyt tai näiden yhdistelmät, kumiverkot, tavalliset kudotut lankaverkot ja jopa pianolankaverkot. Verkkojen vaihto on koneeseen helppoa koska ylätasolla on neljä samankokoista verkkoa ja näin ollen niiden paino jää kohtuulliseksi. Myös alatason verkkojen vaihto käy helposti koska seulakori voidaan nostaa lähes metrin ylemmäksi työasennosta, ja seulan alapuolelle tulee hyvä työtaso.

    Nykyaikana myös koneiden energiatehokkuus on merkittävä asia niin valmistajalle kuin loppukäyttäjällekin. Warrior 2100 suunniteltiin alusta alkaen polttainetaloudelliseksi. Voimanlähteenä siinä on Caterpillar C4.4 Tier 4i / Eu Stage IIIB päästötason moottori  jonka työkierrosluku on 1800 ja jatkona perinteinen Powerscreen hydrauliikka joka on todettu luotettavaksi sekä energiataloudelliseksi jo aiemmissakin malleissa.

    Jutun julkaisuaikaan Vimelcolla on uusi vastaava seula varastossa Hyvinkäällä. Toivotamme kaikki tehokkaasta suorasyöttöseulasta kiinnostuneet tervetulleeksi tutustumaan uuteen Powerscreen 2100 seulaan!

    Lue lisää

    Testikiertue STONEFEX-tuuliseulalla

    Vimelco järjesti syyskuussa demokiertueen päämiehensä Komptechin uudehkolla tuuliseulalla Stonefex 3000E.

    Komptech on pitkään valmistanut HURRIKAN-tuuliseulaa, jonka tyypillisin käyttökohde on kompostista seulotun puumurskeen tehokas puhdistus muoviroskasta. Näin puu voidaan käyttää kompostin tukiaineena uudestaan ilman, että muovin määrä kompostin joukossa kasvaa.

    Kompostin tukiaineen puhdistusta Mustankorkealla, alla toisistaan eroteltua muoviroskaa ja puhdistunutta tukainepuuta

    Myös STONEFEX toimii tehokkaasti tässä käyttötarkoituksessa, kuten testit niin Jyväskylän Mustankorkealla kuin Espoon Ämmässuolla osoittivat. Mutta säätöjä muuttamalla Stonefex pystyy lisäksi erottelemaan puun kevytjakeeksi, jolloin kivet ja muu painava erottuvat raskasjakeeksi.

    Tähän laite on ensisijaisesti suunniteltukin, energiapuumurskeen puhdistukseen kivistä. Kuten kaikessa perinteisessä tuuliseulonnassa, myös Stonefexiä ennen syötteestä on seulottava hienoaines pois, joten laite on suunniteltu syötettäväsi suoraan seulan ylitekuljettimelta. Mitä kapeampi palakokojakauma on, sitä tarkemmin erottuminen tapahtuu. Melko hyviä tuloksia saatiin kuitenkin myös tilanteissa, jossa palakokojakauma oli laaja, esim. 20–300mm.

    Kyseessä oli nimensä mukaisesti testikiertue, joten eroteltavana materiaalina oli paljon muutakin kuin tavanomaista kiveä sisältävää kantomursketta.
    Heinolassa Kuusakoski Oy:llä kokeiltiin useampaa romunkierrätyksessä syntyvää jaetta, kuten ei-magneettista rejektiä, ns. fluffia. Tarkat tulokset eivät ole julkisia, mutta silminnähtävä ero jakeissa oli. Paras tulos saatiin kun painavasta rakennusjätejakeesta eroteltiin pois orgaaninen roska; kiviainesmainen raskasjae puhdistui käytännössä täysin. Syötteissä, jossa eroteltavien jakeiden ominaispainoero oli vähäinen, saatiin aikaiseksi vain kohtalaista luokittumista.

    Mustankorkealla edellä mainitun tukiainespuun roskapuhdistuksen lisäksi saatiin aivan erinomaisia tuloksia ns. kantopaskan eli kivien, puun ja maa-aineksen erottelussa. Hienoaines seulottiin ensin tehokkaasti Komptech MUSTANG -rumpuseulalla. Sen jälkeen, kun säädöt oli saatu kohdalleen, Stonefex erotti kiviaineksen niin, että joukossa oli vain muutamia prosentteja puuta. Tämä on erittäin käyttökelpoinen ominaisuus, jos halutaan hyödyntää raivatuilta metsäalueilta, energiapuuterminaaleilta ja sahoilta jääviä jäännöskasoja!

    Mustankorkealla kokeiltiin lopuksi myös karkean, poltettavan rakennusjätteen erottelua. Tämä materiaali oli liian karkeaa eikä soveltunut laitteelle kovinkaan hyvin, mutta osoitti, että paljon on painavia epäpuhtauksia sellaisessa jätejakeessa, jossa niitä ei varsinaisesti kuuluisi olla. Jos prosessi alkaisi esimurskauksella esim. TERMINATOR-jätemurskaimella, olisi tulos oletettavasti hyvä.

    Stonefex erottelemassa jäännösmaata Ämmässuolla, vasemmalla näkyy puhdistunutta puuta, alla oikealla Roni Järvensivu tarkastelee puhdistunutta kiviainesta

    Vastaavia materiaaleja, eri syöteko’oissa, eroteltiin myös HSY:llä Ämmässuolla ja hyvät tulokset saatiin ongelmitta toistettua. Ilahduttavaa oli, että erittäin paljon pakkausmateriaaleja ja muita roskia sisältävä tukiainespuu saatiin hyvin puhdistettua:
    ”Laite toimi hienosti biopuolella kompostin seulonnassa erottaen ylitteestä kiven ja isommat puukappaleet yhdeksi jakeeksi ja muovin sekä pienet puut toiseksi jakeeksi”, kertoi HSY:n valvontateknikko Roni Järvensivu ja jatkoi: ”Viherpuolella saimme hyvin kantorejektistä kivet ja puut erilleen … Kantojen rejektiin laite on erinomainen, tuottaa puhtaat ja selkeät jakeet, ja toimii ilman ongelmia”.

    Täysin uusi käyttökohde testattiin Saint-Gobainin Kirkkonummen tehdaspihalla, missä syöte oli murskattua ja rumpuseulottua Gyproc-kipsilevyä. Tasakokoisella murskeella säädöt onnistuttiin virittämään kohdalleen ja Stonefex erotti mallikkaasti kipsilevyn paperia kipsistä.

    Vasemmalla fluffin tuuliseulontaa Heinolassa, oikealla roskista puhdistettua kiviainesta Jyväskylässä

    Stonefexissa on puhaltimen lisäksi tehokas imupuhallin, jolla erottelukammion ilmavirtaus optimoidaan. Samalla se kerää putkea pitkin verkolla peitetylle lavalle kevyttä leijujaetta.

    Lue lisää